Neliääninen virsilaulu



Lemin seurakunta tunnetaan erityisesti neliäänisestä virsilauluperinteestään, joka sai alkunsa 1850-luvulla, kun seurakuntaan perustettiin 60-henkinen mies- ja poikakuoro, joka alkoi harjoitella neliäänistä virsi- ja messulaulua. Tästä alkoi kehittyä perinne, joka on jatkunut näihin päiviin saakka ja jatkuu edelleen.

Jumalanpalvelusten virsisuunnittelussa pyritään siihen, että jokaisessa jumalanpalveluksessa laulettaisiin 2-3 virttä neliäänisesti. Talviaikana noin kerran kuukaudessa pidetään ns. veisuupyhä, jolloin kaikki virret pyritään laulamaan neliäänisesti. Kesäisin näitä pyhiä on kaksi kuukaudessa. Näitä veisuupyhiä varten järjestetään seurakunnassa yleisiä virsiharjoituksia noin kerran kuukaudessa. Seurakunnassa on käytössä uusittu koraalikirja, josta neliääniset virret lauletaan, Lemin äänivirsiä, julkaissut Lemin virsitoimikunta 2009. Kirjaa voi ostaa Lemin kirkkoherranvirastosta.

Neliäänisestä virsilaulusta on myös tehty äänitteitä, joita voi ostaa kirkkoherranvirastosta tai jumalanpalveluksien jälkeen kirkon sakastista.